Jotta oppisin mitä tunnen…
Vieraan nimi oli Heikki.
Hän ei ollut minulle master.
Hän oli lähinnä ystävä.
Juttelimme paljon ja huomasin,
että hän oli oikeasti hyvin toisen huomioiva ihminen, lämmin ja vastuuntuntoinen.
Aivan erilainen kuin Master.
Silti ikävöin yhä Häntä. Heikki oli vain ystävä.
Heikki tarjosi minulle masterin palvelujaan säännöllisin väliajoin, mutta sessiomme olivat hyvin asiallisia ja suunniteltuja, emmekä ikinä naineet niiden aikana. Emmekä kyllä muulloinkaan.
Vietimme paljon aikaa yhdessä. Tulimme toimeen hyvin ja meillä oli mukavaa.
Tiesin,että Heikillä oli useita subnaisia ja hän kävi tapaamassa näitä aina silloin tällöin.
Se ei kuitenkaan häirinnyt minua, sillä en halunnut Heikiltä seksiä vaan muuta yhdessäoloa.
Hän taas halusi minulta vain ystävyyttä, tai niin ainakin ajattelin. Mielestäni suhteemme palveli meitä molempia erittäin hyvin.
Aina välillä kuitenkin yllätin Heikin katsomasta minua rakastuneesti ja kasvoillaan omistava ilme.
Silloin Heikki aina virnisti ja kehui minua upeaksi olennoksi. Ja sellainenhan minä mielelläni olisin ollut, joten kehuminen kohotti aina itsetuntoani.
Yhtenä päivänä Heikki kutsui minut lounaalle.
Paikalliselle ABClle vain, mutta ei ympäristöllä ollut minulle väliä. En ollut turhan kranttu.
Ruoka oli taas aika pahaa, mutta kyllähän sitä nälkäisenä söi.
Katselin ympärilleni ja mietin, että oli mahdotonta nähdä ihmisistä millaisia he olivat ja mitä ”harrastivat”.
Tuskinpa kukaan olisi meistäkään uskonut, että siinä oli alistaja ja alistuja.
Naurahdin ja Heikki halusi tietää mitä ajattelin. Selitin.
” Niinpä” , hän sanoi, ” Ei kukaan joka sinua katsoo nyt uskoisi millainen peto oikeasti olet kunhan saat riisuttua suurimmat vaatekerrat päältäsi.”
Punastuin vähän. ” En minä sitä kyllä ihan noin tarkoittanut” , yritin vielä selittää.
” Joo joo, ymmärsin kyllä mitä tarkoitit” , Heikki sanoi.” Kiusasin vaan vähän.”
Ja taas hän katsoi minua peittelemättömän omistavasti.
Minä laskin katseeni ensimmäisenä.
En halunnut ,että hän ajattelisi minusta noin.
