Taistelet vastaan…
Eräänä päivänä Hän soitti minulle.
Sydämeni alkoi tykyttää ja veri suhista korvissani.
Olin peloissani ja hermostuksissani ja sen kuuli äänestäni.
” Mitä sinulle kuuluu?” Hän kysyi ja aivan kuin olisin kuullut siinäkin hermostuneen sävyn.
Yritin vastata välinpitämättömästi että ihan hyvää vain. Nieleskelin.
” Olet kuulemma ollut aika paljon Heikin kanssa” , nyt Hänen äänessään kuului pieni ärtymys.
” Niin” , vastasin epävarmasti. ” Olemme tapailleet aina välillä.”
” Hän on kuulemma piiskannut sinua.” Master totesi kuivasti.” Onko hän pannutkin sinua?”
Ärtymys valtasi minut hetkessä ja kivahdin ” Mitä se sinulle kuuluu. Tietääkseni emme olleet yhdessä enää.”
Hän naurahti väkinäisesti ja sanoi, ” Olet samanlainen pippurisäkki kuin ennenkin.”
Hänen äänessään oli hitunen lämpöä.
Puhelun jälkeen mietin miksi Heikki oli puhunut tapailustamme Masterille.
Halusiko hän leuhkia vai saada tältä siunauksen.
Niin tai näin, mutta en ymmärtänyt hänen käytöstään.
Heikki oli ihan mukava mutta vain ystävänä ja piiskaajana. En voinut kuvitellakaan rakastuvani tähän.
Halusiko Heikki enemmän? Oliko hän rakastunut minuun?
Miksi helvetissä kaikki on aina näin vaikeaa. Pohdin epätoivoisena.
Parin päivän kuluttua Master soitti taas.
” Mennäänkö kahville? ” Hän kysyi muina miehinä.
Myönnyin heti ja ajattelin että nyt Hän pitää minua taas helppona saaliina.
Tapasimme Prisman kahvilassa. Olimme aika vaivautuneita kumpikin ja juttelimme väkinäisesti.
En voinut katsoa Häntä silmiin.
Hän laski kätensä kädelleni. En voinut vetää omaani pois.
Hän silitti verkkaisesti rannettani. Minä pidätin hengitystäni.
Hän nosti päätäni ja pakotti katsomaan silmiinsä. Niissä näkyi niin suurta rakkautta ja hellyyttä että olin pakahtua siihen paikkaan.
Hän suuteli minua omistavasti. Vetäydyin pois hänen läheltään.
En voinut taaskaan katsoa Häntä. Suljin silmäni ja kyynel vierähti silmäkulmastani.