Nyt on mentävä yksin….
Jostakin syystä minusta tuntui, että minun piti selittää lähiaikojen tapahtumat Masterille.
En voinut mennä eteenpäin, jollen selvittäisi ensin millaista roolia hän elämässäni vielä näyttelisi.
Master vastasi puhelimeen heti. Kai sillä yhä luki nimeni numeron perässä.
Hänen äänensä kuulosti yllättyneeltä ja ehkäpä hitusen iloiseltakin.
”Kiva kun soitit” , hän sanoi ja kuulosti siltä kuin myös tarkoittaisi sitä.
” Ajattelin että nyt olisi jo pakko. ” minä sanoin aika epävarmasti.
” Olen sen kai sinulle velkaakin. ” Jatkoin rohkaistuneena.
” Et sinä ole minulle velkaa mitään.” Master sanoi lämpimästi.
” Minä olen sinulle velkaa paljon enemmän.” Hän jatkoi.
Aika outoa, minä ajattelin. Miksi hän kokee olevansa minulle velkaa?
Ääneen sanoin, ” Höpsistä. Sovitaan että ollaan velkaa kumpikin yhtä paljon tai vähän.”
” Mikäs siinä.” Hän myöntyi.
Juttelimme viime päivien tapahtumista aika jäykästi.
Minä kerroin Samista ja Vieraasta, siis Heikistä, ja ystäväni menetyksestä ja kaikesta muustakin.
Master kuunteli hiljaa, huokasi syvään ja sanoi ” Ehkä sinun pitäisi tarkemmin miettiä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Saat vielä huoran maineen ”
” Mitä se taas sinulle kuuluu? ” Tivasin kiivastuen. ”Itsehän halusit myös pitää muita naisia samaan aikaan kun asuttiin yhdessä. Miten tämä muka eroaa siitä?”
” Onhan se ihan eri asia naisen hypätä sangystä sänkyyn kuin miehen pitää kunnioittavasti paria rakastajatarta.” Master sanoi vakavana ja mikäli olisin kuunnellut tarkemmin olisin kuullut tukahdutetun naurunpyrskähdyksen sanotun jälkeen, mutta minä olin liian tohkeissani mitään kuullakseni.
” Minä en ole edes käynyt missään sängyissä! ” Huusin ja raivosin. ” Vähän piiskaa vaan saanut silloin tällöin! ”
Ja siinä sitä taas oltiin. Täysi rähinä päällä.
” Antaa olla. En jaksa taas tätä! ” Huusin puhelimeen ja lopetin puhelun.
Ei tästä vaan tule mitään, ajattelin raivoissani.
Parempi antaa olla ja unohtaa. Ja kulkea yksin eteenpäin.
